Autoilun verotus
Tieliikenne ja verotus
Suomessa on kansainvälisesti korkea tieliikenteen ja auton hankinnan verotus, mikä hidastaa autokannan uudistumista. Vuoden 2011 lopussa keski-ikä oli 12,3 vuotta. Henkilöautojen keskimääräinen romutusikä oli 20,4 vuotta.
Verotuksella voidaan tukea liikennepolitiikan tavoitteita, kuten liikennetur-vallisuuden parantamista ja päästöjen vähentämistä. Vuoden 2008 alusta voimaantullut henkilöautojen autoveron muutos hiilidioksidipäästöihin perustuvaksi on osoittautunut oikeaksi tavaksi ohjata kuluttajat valitsemaan vähäpäästöisempiä autoja. Muutoksen seurauksena vänän kuluttavien henkilöautojen hinnat laskivat, minkä ansiosta ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt laskivat 163,1 grammaan/km, kun ne vielä vuonna 2007 olivat 177,4 g/km. Vuonna 2011 ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimääräiset CO2-päästöt olivat 144,8 g/km. Veromuutoksista huolimatta Suomessa on edelleen kansainvälisesti tarkasteltuna korkea verotaso.
Tieliikenne on merkittävä veronmaksaja
Tieliikenne maksaa arvonlisäveron ohella erityisveroja. Merkittävimmät näistä ovat bensiinistä ja dieselöljystä perittävä polttoainevero, henkilö- ja pakettiautojen sekä moottoripyörien käyttöönotossa perittävä autovero sekä vuosittainen ajoneuvovero, joka koostuu perusverosta ja dieselkäyttöisiltä autoilta perittävästä käyttövoimaverosta. Polttoaineveron määrästä peritään myös arvonlisävero. Vuonna 2011 valtio keräsi tieliikenteestä veroja lähes 7 miljardia euroa.
Valtion verotulot tieliikenteestä
Autovero
Henkilö- ja pakettiautojen autovero eli auton käyttöönottovaiheen vero perustuu auton arvoon ja normin mukaisesti mitattuun hiilidioksidipäästöön. Verotusarvo on auton yleinen vähittäismyyntiarvo, joka saadaan maahantuojan autolle ilmoittamasta vähittäismyyntihinnasta vähentämällä tavanomaiset alennukset. Veroprosentti riippuu lakiin liitetyn verotaulukon mukaisesti hiilidioksidipäästöstä. Pakettiautoilla verotaulukosta myönnetään säädettyjen edellytysten täyttyessä hiilidioksidipäästöön perustuvasta veroprosentista alennusta kokonaismassan mukaan sen ylittäessä 2500 kg. Vähennyksen enimmäismäärä on 18,7 prosenttia, joka saavutetaan kokonaismassalla 3451 – 3500 kg. Veroprosentilla on kuitenkin laissa säädetty alaraja. Henkilöautojen osalta veroprosentti muuttui CO2 -pohjaiseksi 1.1.2008 ja pakettiautojen osalta 1.4.2009.
Autoverolain mukaan autovero on verotaulukon mukainen osuus verotusarvosta, joka sisältää myös autoveron itsensä. Näin laista ilmenevä veroprosentti soveltuu paremmin jo lasketun autoveron määrän tarkistamiseen kuin autoveron määrittämiseen. Käytännössä autoveron määrän laskentaperusteena käytetään maahantuojan ilmoittamaa hintaa, johon autovero ei sisälly. Tällöin verotaulukon mukainen autoveroprosentti tulee muuntaa laskentatilannetta vastaavaksi.
Autoverolaki muuttui1.4.20121.4.2012. Keskeinen muutos koski verotaulukkoa. Uudessa taulukossa veroprosentin alaraja on 5 % ja yläraja 50 %. Verotusarvon määritys ei muuttunut. Muutoksessa veroprosentti pieneni alle 110 g/km hiilidioksidipäästöillä ja nousi päästöjen ollessa tätä suurempi. Pakettiautoille myönnettävät veroprosentin alennukset nousivat uudistuksessa 3 %:lla. Autoveromuutoksen mukaisia veroprosentteja ja arvioita hintavaikutuksista esitetään tässä taulukossa
Uusi veroprosentin laskentakaava 1.4.2012 alkaen on seuraava:
p = 52,15 – (51,95 / ( 1 + e0,015*(h – 152) ), jossa
p = veroprosentti
h = hiilidioksidipäästö (g/km)
e = Neperin luku (2,71828..)
Autoveroprosentit määritetään pyöristettynä yhteen desimaaliin.
Normin mukaiset hiilidioksidipäästöt ovat suoraan verrannollisia auton polttoaineen kulutukseen. Näin autovero ohjaa auton hankintoja kohti vähän kuluttavia automalleja.
Käytettynä maahantuotavien autojen verotus
Käytettynä maahantuotaviin autoihin sovelletaan samaa autoveroprosentin verotaulukkoa kuin uusiinkin autoihin. Mikäli verotettavasta autosta ei ole tiedossa valmistajan ilmoittamia hiilidioksidipäästöjä, autoon sovellettava veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti. Verotusarvona käytetään auton yleistä vähittäismyyntiarvoa. Käytetyillä autoilla ei ole maahantuojan toimittamaa hinnastoa verotusarvon määrityksen perusteeksi. Näiden kohdalla yleisen vähittäismyyntiarvon määritys perustuu markkinoilta saataviin tietoihin.
Veroprosentti määritetään kokonaismassan perusteella myös sellaisille uusille autoille, joita eivät koske EY-tyyppihyväksyntämenettely ja yhteisötason säännökset päästöjen mittaamisesta. Tällaisia ovat mm. piensarjatuotantona valmistetut autot sekä Euroopan yhteisön ulkopuolella valmistetut yksittäiset autot.
Ajoneuvovero
Ajoneuvovero on ajoneuvon liikenteessä oloon perustuva päiväkohtainen vero. Rekisteröity ajoneuvo voidaan poistaa liikennekäytöstä, jolloin velvollisuus ajoneuvoveron maksamiseen poiston aikana lakkaa. Ajoneuvovero peritään verolipuilla tavanomaisesti vuodeksi etukäteen, jolloin perittävä vero sisältää veron muutosvaiheessa eri taulukoiden mukaan määrättyjä päiväkohtaisia veroja. Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon.
Perusveron ja käyttövoimaveron muutokset ja perusteet
Henkilö-, paketti- ja matkailuautoja koskeva ajoneuvoveron perusvero muuttui hiilidioksidipäästöihin (CO2) perustuvaksi 1.3.2011. Muuttunut vero on näkynyt verolipuissa 1.3.2010 alkaen, koska vero peritään vuodeksi etukäteen. 1.1.2013 voimaan tulevasta perusveron muutoksesta on päätetty. Muutos näkyy verolipuissa 1.1.2012 alkaen. Ajoneuvoveron käyttövoimavero (nk. dieselvero) alentui henkilöautojen osalta 1.1.2012 alkaen. Kun tämäkin vero peritään etukäteen, on muutos näkynyt verolipuissa jo vuoden 2011 alusta.
Vanhemmista autoista, joilta normin mukaista hiilidioksidipäästötietoa ei vaadita, veroa kannetaan auton kokonaismassan perusteella. Kokonaismassaa vastaava laskennallinen hiilidioksidipäästö voidaan laskea kaavalla: h = 10*m + 7, jossa h on hiilidioksidipäästö (g / km) ja m on kokonaismassan alkavien 100 kg erien luku. Asiaa koskevassa laissa veron riippuvuus kokonaismassasta esitetään valmiina taulukkona.
CO2 -päästöä käytetään veron perusteena seuraavasti:
- Henkilöauto, jonka kokonaismassa on enintään 2 500 kg ja joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1.1.2001 tai
myöhemmin,
- Henkilöauto, jonka kokonaismassa on yli 2 500 kg ja joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1.1.2002 tai myöhemmin,
- Kaksikäyttöauto, joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1.1.2006 tai sen jälkeen
- Pakettiauto, joka on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1.1.2008 tai sen jälkeen
Mainittuja ajankohtia aikaisemmin käyttöönotetut henkilö- ja pakettiautot, erikoisautot sekä ne autot, joilta päästötieto puuttuu, verotetaan kokonaismassan perusteella.
Matkailuautoilla ei tavallisesti ole EY-tyyppihyväksynnän mukaista päästötietoa ajoneuvorekisterissä. Matkailuauto voi kuitenkin tulla verotetuksi CO2-päästön perusteella, jos sillä on valmistajan hankkima CO2-tiedon sisältävä tyyppihyväksyntä. Matkailuautojen perusvero perustuu useimmiten kokonaismassaan, koska vain pienellä osalla uusimpia matkailuautoja on tyyppihyväksynnässä mitattu CO2-päästö.
Käyttövoimaveroa peritään henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista. Veron perusteena on henkilö- ja pakettiautoilla kokonaismassa ja käyttövoima sekä kuorma-autoilla lisäksi akseliluku ja käyttö perävaunujen vetoon. Bensiinikäyttöisiltä autoilta ei käyttövoimaveroa peritä. Yleisin käyttövoimaveron alainen käyttövoima on dieselpolttoaine. Kokonaan tai osittain sähkökäyttöisillä sekä metaanikäyttöisillä henkilö- ja pakettiautoilla käyttövoimavero on alennettu. Metaanilla tarkoitetaan maa- ja biokaasua.
Päästöperusteisen perusveron määrä
Auton hiilidioksidipäästöön perustuva ajoneuvoveron perusvero vaihtelee 31.12.2012 saakka 20–600 euron välillä. Kokonaismassaan perustuva perusvero vaihtelee 75 eurosta 485 euroon.
Yleisimpiin päästöluokkiin kuuluvien pakettiautojen perusvero on 195–234 €. Kokonaismassan perusteella verotettavista pakettiautoista noin 80 prosenttia on luokassa 2201–3000 kg ja veron määrä on 218–361 €.
Matkailuautoista suurin osa on kokonaismassaltaan 3400–3500 kg, jolloin veron määrä on 485,45 €. Perusveron määrät 31.12.2012 saakka ja 1.1.2013 alkaen ilmenevät seuraavista linkeistä:
Taulukko: Ajoneuvoveron perusveron määrä 31.12.2012 saakka
Käyttövoimavero
Dieselkäyttöisten henkilöautojen käyttövoimaveron määrä oli 31,12,2011 saakka 6,7 snt/pv jokaiselta alkavalta 100 kilogrammalta. Vuoden 2012 alusta lukien se on 5,5 snt / pv. Näin ollen esim. kokonaismassaltaan 2050 kg:n henkilöauton käyttövoimaveron määrä on vuodessa 421,57 euroa (21 alkavaa 100 kg x 5,5 snt x 365 pv). Pakettiautojen käyttövoimavero on 0,9 snt/pv jokaiselta alkavalta 100 kilogrammalta. Se ei muutu vuoden 2012 alussa.
Kuorma-autojen käyttövoimavero määräytyy kokonaismassan ja akselien lukumäärän perusteella. Myös auton käyttäminen perävaunun vetoon vaikuttaa veron määrään. Kuorma-auton käyttövoimavero vaihtelee 0,6 – 2,2 snt / pv kokonaismassan 100 kg kohti. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin nettisivulla on esitys käyttövoimaveron määräytymisestä.
Polttoainevero
Vuoden 2011 alussa voimaan tullut energiaverouudistus suosii biokomponentteja sisältäviä polttoaineita. Liikennepolttoaineiden energiaverotus perustuu polttoaineen energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin. Lisäksi verotasoon vaikuttavat lähipäästöt ja kevyellä polttoöljyllä rikkipitoisuus.
Polttoainevero koostuu energiasisältöverosta, hiilidioksidiverosta ja huoltovarmuusmaksusta. Viimeksi mainittu on korvamerkitty veroluonteinen maksu, joka tilitetään huoltovarmuusrahastoon. Arvonlisävero on 23 % tuotteen arvonlisäverottomasta hinnasta oli noin 19 % kuuttajahinnasta ja se maksetaan polttoaineen koko hinnasta, myös hintaan sisältyvästä polttoaineverosta.
Polttoaineveron suuruus määritellään sentteinä joko litraa tai kilogrammaa kohti öljytuotteesta riippuen. Polttoainevero määrätään sentteinä, joten sen prosentuaalinen osuus kuluttajahinnasta vaihtelee kuluttajahinnan muuttuessa. Jos bensiinin litrahinta on esimerkiksi 1,40 euroa, on verojen osuus hinnasta 63 %.
Huoltoasemilla myytävissä bensiini- tai dieselpolttoaineissa on nyt veroa sen mukaisesti, minkä verran ne sisältävät varsinaista moottoribensiiniä tai dieselöljyä ja minkä verran erilaisia biokomponentteja. Aikaisempi verotus koski suoraan asiakkaille myytyjä tuotenimikkeitä, mutta nyt verotetaan eri tavoin polttonesteiden komponentteja.
Lisätietoa verotuksesta
Trafi (Liikenteen Turvallisuusvirasto)

