Autoalan koulutuksen järjestäjä 2017 -palkinto Oulun seudun ammattiopistolle

Autoalan Ammattikoulutuksen Edistämissäätiön hallitus on päättänyt palkita vuosittain edistyksellisen autoalan koulutuksen järjestäjän, ensimmäisen kerran vuonna 2017. Palkinto osoitetaan autoalan toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjälle, joka kehittää alan koulutustoimintaa oppimisen, toimintaympäristön muutosten ja teknologian kehittymisen näkökulmasta.

Vuoden 2017 autoalan koulutuksen järjestäjäksi valittiin Oulun seudun ammattiopisto OSAO, joka on toteuttanut mallikkaasti uuden teknologian mukanaan tuomia muutoksia toimintaympäristössään ja toiminut aktiivisesti yhteistyössä alueen yritysten kanssa.

- Uuden teknologian muutosten vuoksi opiskelijoiden oppimiskykyyn ja -tapoihin tulee reagoida nopeasti, totesiJouko Sohlberg Autoalan Ammattikoulutuksen Edistämissäätiön asiamies ja Autoalan Keskusliiton (AKL) tekninen johtaja. 

- Autoalan Keskusliiton yhtenä vastuullisena tehtävänä on turvata ammatillinen osaaminen alalla digitalisaation ja markkinoiden murroksen mukanaan tuomissa muutoksissa, painotti AKL:n toimitusjohtaja Pekka Rissa.

Autoalan koulutuksen järjestäjä 2017 julkistettiin Autoalan Keskusliiton järjestämillä Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivillä Turussa 28.4.2017. Palkintona jaettiin opettajien koulutukseen tarkoitettu avustus ja tunnustuspalkinto. Autoalan koulutuksen järjestäjä 2017 -kilpailu käytiin 1.9-31.12.2016.

Lisätietoja

Jouko Sohlberg, asiamies, Autoalan Ammattikoulutuksen Edistämissäätiö p. 0400 904 003
Matti Pörhö, puheenjohtaja, Autoalan Ammattikoulutuksen Edistämissäätiö p. 020 762 4001
Pekka Rissa, toimitusjohtaja, Autoalan Keskusliitto, p. 0500 417 300

palkinto aakes
Jouko Sohlberg ojensi palkinnon OSAOn koulutuspäällikkö Marko Hyyryläiselle



AKL-Akatemia tarjoaa ratkaisuja yrityksenne koulutus- ja valmennustarpeisiin
AKL-Akatemian palveluista löydät oikeat koulutus- ja valmennusratkaisut niin autokaupan johdolle, myynnille kuin jälkimarkkinoinnillekin.
Klikkaa tästä ja tutustu tarjontaan!
AKL-Sertifiointi Oy tuntee autoalan erityispiirteet ja prosessit. Sertifiointi on osoitus yrityksen laadukkaasta toiminnasta
AKL-Sertifiointi Oy on Finas Akkreditointipalvelun akkreditoima yritys (tunnus S044), jonka myöntämät ISO 9001 ja ISO 14001 sertifioinnit täyttävät kansainvälisen standardin vaatimukset.
Siirry tästä AKL-Sertifiointi Oy:n sivuille!